 |
 |
| Seppo
Vanhatalo juonsi tilaisuuden. |
Kalevi Dahlman
viihdytti yleisöä hartarisooloilla ja laulatti yleisöllä
yhteislauluja.. |
 |
 |
| Petteri ja
Pirkko Saarela tarjosivat grillimakkaroita ja virvokkeita. |
Tapahtumaa
oli hyvä seurata omasta laivasta. |
 |
 |
| Kyläyhdistyksen
puheenjohtaja Sami Joutsela antoi
kokon sytytysluvan. |
Kimmo
Rauhamäki sytytti kokon. |
 |
 |
| Vain
hetkeä myöhemmin kokossa oli jo reippaat liekit. |
Kun
kokko oli saatu sytytettyä, jatkettiin yhteislauluja. |
 |
 |
| Tai poikettiin
Marja ja Anni Vanhatalo kahvitarjoiluun tai grillille. |
Sikapeliä
oli kiva kokeilla. |
 |
 |
| Tai mitellä
taitojaan osumalla mahdollisimman lähelle pulloa. |
Vauvat, lapset
ja lemmikit osallistuvat yhtä hyvin. |
 |
 |
| Tuttujen ja
tuntemattomien kanssa vaihdettiin kuulumisia. |
Seurattiin
sikapelin edistymistä. |
 |
 |
| Tanssittiin
hanuristimme tahdissa eikä nirsoiltu lattian liukkauden suhteen. |
Ostettiin
arpoja ja myöhemmin jaettiin palkintoja. Kuvassa voittoja jakamassa
Sami Joutsela, arpajaisten järjestäjän Sirpa Rauhamäki selin,
arpojen myyjä Anni Vanhatalo sekä onnettaret. |
 |
 |
| Vastaanotettiin
illan halutuin palkinto. |
Tai
seurattiin kokon kehitystä. |
 |
 |
| Pian
alkaa kokon sammumisen seuraaminen. |
Jälkisammutusta
hankoon nojaten. |
 |
 |
| Tai
sopimattomin jalkinein. |
Päätettiinkin
käyttää hiillos makkaranpaistoon, mutta etäisyyttä oli
otettava. |
 |
 |
| Illan kokko
komeimmillaan. |
Kirkonlahden
upea auringonlasku puolelta öin. |
|
Palkintojen
lahjoittajat:
Kylätoimikunta kiittää kaikkia lahjoittajia. |
Arvo K. Saarela
Puutarha Mikkola
Länkipohjan Kukkakauppa
Noramec Oy Sekatavarakauppa
Lounaskahvio Matkabaari
Muonamaakarit Ky
Ravintola Peyton Place
Sale Länkipohja
Parturikampaamo Maria Pälsi
Parturikampaamo Maarit Keula
Jalokivigalleria
Panostaja |
Myyntisaari
Makeiset
Längelmäen Säästöpankki
Jämsän seudun Osuuspankki
Parturikampaamo P Mikkola
Längelmäen Fysikaalinen Hoitolaitos
Länkipohjan Kemikaalio ja Paperi
UPM Metsä Längelmäki
Jyki Oy
Harju Oy
Neste Länkipohja
Lähivakuutus M Hannula |